Ruokavalio
Kontaminaatioriskit
Nämä tortillat kestävät hyvin käsittelyä tuoreina. Tortilloiden täytteissä voi käyttää mielikuvitusta: lihaa tai kasviproteiinia, vihanneksia, hedelmiä, säilykkeitä. Jos tortilloja jää yli, pussita ne jäähtyneenä. Seuraavana päivänä tortillat ovat vielä melko taipuisia. Voit myös pakastaa tortillat myöhempää käyttöä varten.
Ohjeella tulee 8 tortillaa.
Ainesosat
2 dl | vettä |
1 tl | psylliumia |
0,5 tl | suolaa |
3 dl | gluteenitonta kaurajauhoseosta |
0,5 dl | rypsiöljyä |
Valmistusohje
1. Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Anna levätä 10 minuuttia. Valmiin taikinan tulee olla napakkaa.
2. Pyörittele taikinasta tanko. Jaa 8 osaan. Pyörittele osat palloiksi.
3. Ripottele leivonta-alustalle tai pöydälle jauhoja. Kaulitse yksi pallo kerrallaan paistinpannun kokoiseksi letuksi.
4. Paista kuivalla ja kuumalla paistinpannulla n. minuutti/puoli.
5. Säilytä valmiita tortillalettuja kostean liinan alla. Se ehkäisee tortillojen kuivumista.