Ruokavalio
Kontaminaatioriskit
Herkullinen kasvislisäke syntyy kotimaisista juureksista, joita on hyvin saatavilla syksystä pitkälle talveen. Onnistuneen juuresgratiinin salaisuus on riittävän pitkä kypsytysaika, jotta juurekset ehtivät kypsyä kunnolla. Mausta gratiinia halutessasi kuivatuilla yrteillä, esimerkiksi timjamilla, rakuunalla tai rosmariinilla.
Ainesosat
300 g | porkkanaa |
300 g | lanttua |
300 g | palsternakkaa |
700 g | perunaa |
6 dl | maidotonta ruoka"kermaa" (esim. gluteenittomasta kaurasta) |
1 tl | suolaa |
0,5 tl | mustapippuria |
125 g | maidotonta "juusto"raastetta |
1 | gluteeniton näkkileipä |
Valmistusohje
1. Voitele uunivuoka.
2. Kuori juurekset ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Levitä kerroksittain vuokaan.
3. Sekoita erillisessä kulhossa "kerma", suola ja pippuri. Kumoa seos juuresten päälle.
4. Ripottele pinnalle "juusto". Murskaa näkkileipä vahvassa muovipussissa muruiksi ja ripottele gratiinin pinnalle.
5. Paista 175-asteisessa uunissa n. 1 h 30 minuuttia, kunnes juurekset ovat kypsiä. Kokeile kypsyyttä haarukalla. Tarkkaile gratiinin pintaa paiston aikana ja peitä foliolla, jos pinta tummuu liikaa.