Ruokavalio
Kontaminaatioriskit
Piirakkapohja tehdään bataatti- ja maniokkisoseesta. Nauti piirakka tuoreena tai siirrä varoen muovipussiin, jotta piirakka ei kuivu. Sopii hyvin pakastettavaksi.
Ohje: Anne Luukkonen
Ainesosat
Pohja: | |
3 dl | vettä |
50 g | maniokkia kuutioina |
100 g | bataattia kuutioina |
0,75 dl | maissijauhoa |
1 rkl | tapiokatärkkelystä |
2 rkl | rypsiöljyä |
1 rkl | sokeria |
Täyte: | |
3 | tuoretta luumua |
1 tl | sokeria |
1 tl | rypsiöljyä |
2 tl | siirappia |
Valmistusohje
1. Valmista sose pohjaa varten. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää maniokki- ja bataattikuutiot. Keitä 15 minuuttia.
2. Siivilöi kuutioista vesi talteen. Soseuta kuutiot sauvasekoittimella. Lisää puoli desilitraa keitinvettä sileän soseen joukkoon ja sekoita hyvin.
3. Sekoita soseen joukkoon jauhot, tärkkelys, öljy ja sokeri.
4. Jaa taikina käsin kahteen osaan. Muotoile taikinasta kaksi palloa. Painele palloista noin puolen sentin paksuisia pyöreitä levyjä (halkaisija 10-13 cm).
5. Valmista täyte. Huuhtele luumut huolellisesti. Leikkaa luumuun viilto pituussuunnassa aina kiveen asti. Tee toinen viilto muutaman millimetrin päähän niin, että saat palan irti. Lohko koko luumu näin.
6. Aseta lohkot taikinapohjille. Jätä reunoille 0,5-1 cm ilman hedelmiä.
7. Ripottele luumujen päälle tasaisesti sokeria. Kaada öljy luumujen päälle. Valuta viimeiseksi siirappi.
8. Paista 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes reunat saavat väriä. Anna jäähtyä hieman ennen syömistä.